17. kesäkuuta 2012

I'm back!

Eilen palasimme reissusta ja ei voi muuta sanoa, kun että oli aivan ihana ja uskomaton reissu! Toisaalta tuntuu että aikaa oli reissussa aivan liian vähän, kun taas toisaalta kotona olo tuntuu nyt mahtavalta. Onnistunut reissu siis kaikin puolin, kun arkeenkin paluu vaikuttaa ihan mukavalta. Reissussa tuli toki shoppailtua, mutta valitettavasti matkalaukkujen painorajoitukset vähän hillitsivät hankinnoissa. Pääosin hankinnat olivat muuta kuin kynsihärpäkettä, esimerkiksi kesävaatteita tuli hankittua aika vinopino. Mutta toki ostokoreihin päätyi vähän myös kynsilakkoja ja niitä ajattelin teille nyt ensi töikseni vilauttaa! 


Tässäpä on alkuun koko jengi kuvattuna. Kuten kuvasta näkyy lakat on pääosin neon ja glitterlakkoja! Lisäksi pari jo hetken harkinnassa ollutta kaveria pääsi mukaan.


 Alkuun China Glazea. Tämä lakka oli huonoiten saatavilla Jenkeissä, sitä ei ihan joka marketista löytynyt ja näitä etsittiin kissojen ja koirien kanssa. Hintaa näille tuli melko saman verran kun mitä tulee jos tilaa netistä postikulujen kanssa, eli ei sinänsä mikään suuri haaveri. Kuvissa värit ovat vääristyneet ja minä tumpelo en osaa muuttaa niitä oikeammiksi. Vasemmalta oikealle on lakat Turned Up Turquoise, Flip Flop Fantasy ja Cracked Medallion.


Orlyjä lähti mukaan kolmin kappalein, nämä olivat siellä aika halpoja ja löytyivät useista kaupoista ja apteekeista. Näin jälkikäteen ehkä harmittaa etten ostanut useampaa. Vasemmalla oleva Va Va Voom lakka tuli täyttämään neon pinkin lakan paikkaa, kun vanha pinkkini vetelee viimeisiään. Vaaleanpunaista cremeä olen myös tovin etsinyt ja keskimmäinen Lift the veil sai kunniallisesti tämän tehtävän. Ja oikeanpuoleinen glitterihanuus vain vei sydämeni ja se on Bubbly Bombshell.


 Tämä merkki olikin täysin uusi tuttavuus ja kyseinen paikallinen merkki oli tosi halpa, noin 1,5 euroa maksoi tuollainen 15ml pullo. Merkki on DBP, tolueeni ja formaldehydi vapaa, eli ihan turvallinen käyttää. Nämä olivat siis aivan puhtaasti herätysostoksia! Minkäs sitä harakka itselleen voi kun edessä on liuta kimaltelevia pulloja... Vasemmaisessa Cosmicissa on pientä sinistä glitteriä ja suurempaa sinistä sekä vihreää glitter diamondia. Keskimmäisessä samanväristä lilaa glitteriä, vähän suurempana ja pienempänä, nimeltään se on Celebration. Oikeanpuolimmainen on vaaleanpunainen glitteri, jossa on myös hologrammista suurempaa hippua. Tämän värin nimi on Fairy Dust.


 Seuraavat kolme olivat jo ennen matkan alkua päätettyjä hankintoja. Essien Sugar Daddy tuli korvaamaan ranskislakan paikkaa, kun rakas Lumene alkaa olemaan jo niin lopussa. Hyvää valkoista lakkaa olen myös kaipaillut tovin ja OPI:n Alpine Snowta on niin monessa paikassa kehuttu, että se oli pakko saada. Essien Shine of the timesia olen ihaillut niin pitkään eri blogeissa, että se oli vaan pakko saada. Se lienee lempparein lakka koko reissun hankinnoista!

Siinäpä ne lakka hankinnat sitten olivatkin. Nyt on taas uutta pontta lakkailuun, varsinkin kun kynnet ovat kulkeneet värittöminä kuukauden päivät.  Kuten jo sanottu, ihanaa olla takaisin :)



Miltäs näyttää, löytyykö teidän lemppareita hankintojen joukosta?





6 kommenttia:

  1. Voi sentään miten ihania hankintoja! Kuola valuu ja kateeksi käy ;D Jokaisen ottaisin hyllyyni, kolme alinta löytyykin jo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne onkin vallan mainioita lakkoja, voi olla että sun esittelyjen takia ne löysivät tien ostoskoriin :D

      Poista
  2. oijoijoi mitä lakkoja!! Ja niin monia joista itsekin olen haaveillut! O.P.In valkoinen, kummatkin Essiet ja china glazen flip flop fantasy!! namnam olen kateellinen!!

    aiotko tehdä reissupostausta jossa kerrot matkastanne?

    ihanaa että teillä oli onnistunut loma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos sellaiseen vain kiinnostusta on niin tottakai mä jonkun tiivistelmän voin aiheesta tehdä!

      Poista